Nuorilta hienoja suorituksia Mikkelissä

RaN Nuorten Jukola-joukkueet

Nuorten Jukola suunnistettiin viime viikonloppuna (15.8.) Mikkelissä, kilpailukeskuksena toimineen raviradan lähimaastoissa. Kilpailuun oli ilmoittautunut 143 joukkuetta ja toimivista järjestelyistä vastasi Navi. Rasti-Nokia oli mukana viime vuoden tapaan kahdella joukkueella ja mukana oli myös ensikertalaisia.

Kilpailu alkoi lauantaina yhteislähdöllä kello 11 ja jännitystä riitti viimeiselle osuudelle asti. Rasti-Nokian ykkösjoukkue teki heti huiman suorituksen ollen vaihdossa 6. sijalla vajaa puolitoista minuuttia kärjen takana. Molempien joukkueiden suunnistajat suoriutuivat omista osuuksistaan erittäin hyvin. Ykkösjoukkue joutui kilpailun edetessä hiukan taipumaan vahvemmille ja taitavammille joukkueille sijoittuen lopulta 29. sijalle. Kakkosjoukkue puolestaan nosti tasaisella suorittamisella sijoitustaan koko kilpailun ajan ja maaliin joukkue saapui lopulta sijalla 97. Vuoden takaisesta Nuorten Jukolasta molemmat joukkueet paransivat sijoituksiaan reilun parikymmentä sijaa vaikka joukkueet jonkun verran uusiutuivatkin.

Sunnuntaina vuorossa oli henkilökohtaiset kilpailut Kultaisen Kompassin (13-14 vuotiaat) aluejoukkueiden kesken, INOV-8-liigan (15-16v) sekä kansallisten sarjojen osalta. Näissäkin oli mukana Rasti-Nokian suunnistajia ja parhaat tulokset suunnistivat kansallisen kilpailun D12 sarjan voittanut Iida Koskinen sekä INOV-8-liigan osakilpailussa D16 sarjassa kolmanneksi sijoittunut Elli Punto.

Tarkempia tunnelmia kisasta ja joukkueista facebook-sivuillamme. Nuorten Jukolan 2., 5. ja 7. osuudet voi katsella myös gps-seurannasta joissa RaN1 mukana kahdessa viimeisessä: https://www.tulospalvelu.fi/gps/